Ihmisillä on mitä kummallisempia tekosyitä liikunnasta kieltäytymiseen. Jotkut vetoavat kiireeseen, toiset eivät vain "tykkää hikoilla". Joskus taannoin vanha työkaverini sanoi, että voisi muuten lähteä joskus kanssani BodyPump-tunnille, "mutta kun siellä tulee niin äkkiä isot lihakset". Joo.
Viikossa on 168 tuntia. Jos niistä nyt vaikka aluksi kaksikin uhraa liikunnalle, se on 1,19 % koko viikosta. Eihän kuulosta kovin paljolta? Järjestelykysymyksiä, sanon minä. Jos tahtoo, niin ehtii. Jos ryhmäjumppa ajatuksena ei houkuta, niin kotiovelta alkaa loputon lenkkipolku. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin myös sanoa, että sitä ryhmäjumppaakin kannattaa kokeilla - voi vaikka jäädä koukkuun ;)
Ja siitä hikoilusta. Kun olin 14 v. ja tärkeintä maailmassa oli se, että tukka ja meikit on hyvin vielä liikuntatunnin jälkeenkin, niin olihan se kamalaa, jos sai yhden hikipisaran pängerrettyä otsalleen. Mutta kun olen 28 v. ja pääsen jumppatunnin jälkeen kotiin suihkuun, niin kannattaa hikoilla koko rahan edestä - pyykkiin ne vaatteet joka tapauksessa menevät, eikä sillä tukallakaan ole enää niin väliä.
Tosiasiassa on vaikea keksiä parempaa fiilistä kuin se, kun olet antanut kaikkesi, mennyt siihen rajalle kun ei jaksa enää yhtään - ja jaksanut siitä vielä vähän pidempään. Kokeilkaa vaikka!
Melkein joulunodotusterveisin,
Sofia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti